ANSKUN KAMMARISTA:

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Art Journalia

Löysin viikolla sattumalta vanhan Art Journal kirjani vuodelta 2008, siihen olin jonkun haasteen pohjalta tehty ATC-kortteihin Art Journalia, tarkoitus oli tehdä vuoden ajan joka viikko. Tapani mukaan sehän jäi kesken. Meinasin ensin tuhotoa vanhat sivut, mutta oli niissä jotain ajatusta joten päätin jättää ne.

Kansi on ihan kelpoinen pienellä tuunauksella. Laitoin siihen gessoa päälle ja esittelen sen sitten kun se on valmis.


Tämä sivu on tehty Finnabairin inspiroimana Matka Luovuuteen tapahtumassa. Aivan mahtava opettaja, mukava, hyvä opettamaan. Puhuu selkeää englantia, jota ymmärtää. Menestys askartelumaailmassa ei ole noussut hattuun. Kaiken kaikkiaan hieno ihminen ja upea taiteilija. Yksi unelma toteutui kun pääsi hänen kurssilleen, tätä hoen ehkä parin kurssityön ohessa lisää, kunhan saan ne tänne laitettua.


 Tämä syntyi eilen, tähän testasin voittamiani Ayeeda maaleja. Voitin ne Once Upon A Sketch facebooksivun arvonnassa. Aivan mahtava palkinto.
Vatsa ollut muutaman päivän kipeä, joten syntyi sitä kuvastamaan tämmöinen Gloomy day sivu.

Minulla on aika iso pöntöllinen näitä pahvikuvioita, jotka ovat sen verran paksuja, että niistä voi irrottaa kerroksia. Olen niitä käyttänyt tähän toiseen sivuun. Revin kerrokset irti, gessosin ja maalasin, sitten leikkelin puoliksi ja pistin päällimmäisen alle niitä. 
Vasemmassa alakulmassa käytin vanhoja kukkia, joista en tykännyt, gessoa ja maalia päälle niin hyvin kelpaa työhön. Olin jo meinannut myydä nämä pahvikuviot kirppiksellä, mutta ajattelin, että koitan niitä nyt käyttää enemmän. Metallihärpäkkeet on sen verran kalliita, että näitä voi käyttää lisukkeena tuunaamalla ne. Olen näitä johonkin ennenkin käyttänyt niin, että olen ottanut vain yhden kerroksen johonkin työhön. 

Tässä vielä nämä Ayeeda-maalit. Värit eivät ole noin kirkkaat kuin kuvassa. Tykkään kovasti näistä, sain valita 10 väriä, valinta oli tietenkin vaikea.
Niitä löytyy tästä kaupasta 13arts.




5 kommenttia:

  1. Onnea voitosta - ihana palkinto! ja aivan upiat sivut.

    VastaaPoista
  2. Upea! Finnabairin kurssi oli minullekin haave joka vihdoin toteutui. Yksi idoleitani askartelumaailmassa.

    VastaaPoista
  3. Oi miten upeita sivuja. Onnea voitosta.

    VastaaPoista
  4. Voi kun kirja näyttää hyvältä. Ajattele, että sä olit 2008 vielä niin aikaasi edellä, silloin ei vielä Suomi ollut valmis Art Journaleille... niiden aika tuli vasta monen vuoden päästä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai olin vai ? Tosiaan, ei niitä kovin paljon näkynyt, tämäkin oli jossain ulkomaisella ATC-sivustolla, siis tuo aloitushaaste. Pitääkin katsoa olenko laittanut sen blogisivun tuohon talteen.

      Poista

Kiva kun kävit ja vielä kivempi jos kommentoit.