ANSKUN KAMMARISTA:

perjantai 2. tammikuuta 2015

2015 Inspiration Wednesday by Donna Downey


kuva by Donna Downey (klik-klik)


Liityin Donna Downeyn Inspiration Wednesdayn nettikurssille.
Kurssi kestää koko vuoden, joka toinen viikko ilmestyy inspiraatiovideo, jonka innoittamana tehdään oma työ kirjaan tai mihin sen nyt kukakin haluaa tehdä.

Ajatuksena oli ensin käyttää vanhaa melkein tyhjää Art Journal kirjasta, joka on aika iso.
Katsottuani uudelleen noita Donna kirjoja, päätinkin tehdä myös kirjan. Ostin tekniikkavideon kirjan tekemistä varten, vaikka olisihan sen osannut ilmankin tehdä. Sivujen laittaminenkin oli jo tuttua, kun laitoin taannoin vanhoihin kirjojen kansiin sivuja samalla tekniikalla.


Tein kirjan vanhasta kesäisestä kaitaliinasta. Napin tein joskus nukkemassasta ja nyt maalasin sen sävyyn sopivaksi. Olisin halunnut ommella sivut aivan reunaa myöten, toisella puolella on jämäkkä kuvioitu canvas, niin eipä sen päältä pystynyt ompelemaan.



Kaikki sivut ovat jo valmiiksi asennettuna kansien väliin.


Tässä näkyy tuo kahdesta canvaksesta tehty sisus.

Sisällys vielä ihan tyhjänä. Tuskin maltan odottaa ensimmäistä videota.
Toivottavasti intoa riittää tehdä tämä loppuun.

Kannet oli kiva tehdä, hieman samaan tyyliin olin ajatellut tehdä vanhan kirjasen päälle kangaskannet. Ajattelin, että voi olla hieman hankalaa kun sivut on kaikki kirjassa valmiina, mutta hyvin sitä pystyy kääntelemään siten, että on helppo työstää sivuja.

Viikon päästä suurinpiirtein sitten ensimmäinen tuotos ilmestyy.

Donnan kuvan linkistä pääsee hänen blogiinsa ja sieltä voit katsoa, kuinka paksuja Donnan kirjaset ovat valmiina. 

*****
Taiteilussa on ollut luova tauko, aika kulunut helmeillessä ja kutoessa, mutta kyllä tekee niin mielie taas sotkea kädet maaliinkin.





2 kommenttia:

  1. Yes Yes.. .että tämä projekti on tuonut elämään juuri sitä tekemisen iloa ja fiilistä mitä on kaivattukin! Upealta näyttää sun kirjanen.... tänään tavoite että oma valmis ennen kuin menen unille... nyt ehtii sotkemaan taas työhuoneessa kun on illan työt tehty

    VastaaPoista
  2. Voi että on upee kirja jo nyt! Innolla odotan näkeväni taidettasi. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista

Kiva kun kävit ja vielä kivempi jos kommentoit.