ANSKUN KAMMARISTA:

sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

10-vuotis arvonta - bloggausta ja ATC-kortteja.

6.8.2006 tein ensimmäisen bloggauksen vanhaan blogiini vuodatukseen. Vuodatus tökki, joten vaihdoin blogspottiin. 

Bloggauksen alkuaikoihin törmäsin Sandyn Hiekkaoliivi-blogiin ja nettikauppaan ja siitähän se sitten lähti.

Ystäväni Tarjan (blogiosoite kateissa, kun luen sen ipadin kautta) kanssa vaihdettiin ensimmäiset ATC-kortit, vähän niinkuin kokeeksi, ennen kuin uskaltauduimme isommille markkinoille. Sandy oli myös yksi ensimmäisistä, kenen kanssa vaihdoin.
Arja ja Kirsi-Marja ovat myös olleet ihan alkuajoista vaihtokavereina. 

Monia muita myös blogikavereita on myös sieltä 10 vuoden takaa, suurimman osan olen tavannutkin. 
Ulkomaan vaihtoihin aloimme Flickrin kautta melko pian ja sieltä on jäänyt ameriikan ystäväksi Renee, joka on aivan mieletön taiteilija.

Tähän hätään ei ole ensimmäisestä kortista nyt kuvaa, se on tehty kirjakerhon lehden materiaaleista, koska mitään ihmeellistä ei silloin ollut Suomessa saatavilla. 

Tarjan kanssa sitten aloimme jotain amerikan aarteita tilata. Yksi niistä on Silent setter työkalu, jolla voi tehdä reikiä ja laittaa eyeletit kiinni korttiin. Iltamyöhään kun askartelin, niin ei ollut kiva vasaralla ja "sirkkatyökalulla" kolistella, joten tuo työkalu oli ihan ehdoton. Sillähän on jo tunnearvoa, koska se saattaa olla jopa ensimmäinen ameriikan ihme.

 Kamalaa, jouduimme siis todella surkeista materiaaleista aloittamaan...no vitsi. Hauskaa se oli ja silloin aluksi riitti pari laatikkoa tarvikkeille, nyt ei meinaa huone riittää. 

Flickrin kautta tuli todella paljon vaihdettua ympäri maailmaa ja vieläkin siellä on varmaan ryhmät hengissä. Voitin jopa yhden kilpailun ATC-kortillani Australiassa, josta palkintona oli vuoden Pro-jäsenyys Flickriin ja sehän oli kivaa, kun sai ladata enemmän kortteja. Facebookin tulon jälkeen ei juurikaan Flickriin ole tullut laitettua kortteja ja blogin päivityskään ei ole niin säännöllistä kuin ennen.

Hieman on takkuista välillä ATC-korttien teko itsellä nykyään, mutta tosi kiva kun uusia innokkaita harrastajia löytyy. Kaikkea muuta tulee tehtyä paljon, tykkään erityisen paljon mixedmedia taulujen teosta sekä ART Journal sivujen teosta. Toki samoilla tekniikoilla voi tehdä myös ATC-kortteja, mutta jostain syystä niitä tulee tehtyä nykyään aika vähän.

Askartelussa on se kiva juttu, että aina kun luulet "nähneesi jo kaiken", tulee jotain uutta, tekniikkaa tai materiaalia. Tosin paljon tulee myös uudelleen vanhat tekniikat esille mutta uusilla vivahteilla. 

NO mutta asiaan.

ARVONTA 10-vuoden bloggauksen ja ATC-harrastuksen kunniaksi.

Palkintona on tämä kirjanen, jonka olen ostanut vuonna 2008 jostain...mistä lie.Kannet mukaan lukien siinä on 20 sivua. Sisältää tosi kivoja ideoita ATC-korttien tekoon ja säilytykseen. Kirjan tyyli tuntuu itselle tosi nostalgiselta ja ajattelin, että jospa joku muukin saa tästä inspiraatiota. Kirjassa on mun Flickr-leima, mutta se ei varmaan ketään haittaa.

EIKÄ tässä vielä kaikki, en itsekään tiedä mitä muuta paketti tulee sisältämään, mutta aivan varmasti aika paljon kaikkea. Skräppipapereita (jotka joudun taittamaan postituksen takia), koristeita, kuvia...kaikkea mahdollista mitä löytyy. Pieniä ATC-kortteihin sopivia leimasimia, joilla ei itsellä ole enää käyttöä. 

Jos vain kiinnostaa koittaa onneaan tämmöisen paketin toivossa, niin laitapa kommenttia. 

1 arvan saa kommentoimalla ja toisen arvan saa liittymällä blogini lukijaksi. Mainitse kommentissa, montako arpaa sinulla on. Ne jotka ovat jo blogini lukijoita, mainitkaa se kommentissa.

Arvontaan voi osallistua 6.8  klo24.00 mennessä, joka on siis ensi lauantai ja se on juuri se päivä jolloin tämä hullutus on aloitettu. 

Arvonnan suoritan viikon kuluessa tuosta päivämäärästä. 




16 kommenttia:

  1. Hei, onnittelut pitkästä taipaleesta. Uskomaton määrä kortteja on syntynyt ja muutakin ihanaa sinulta. Pitkää jatkoa toivon sinulle. Olen jo lukijasi.

    VastaaPoista
  2. Onnea pitkästä blogiurastasi. Täällä on kivaa piipahtaa. Olen liittynyt lukijaksi jo aiemmin. Onpas palkintosi aivan huikean ihana.

    VastaaPoista
  3. Onnittelut jo etukäteen! Sinä se olet minulle erityisen rakas/tärkeä kun olet eittämättä kaiken pahan alku ja juuri! Pahalle kun antaa pikkusormen se vie koko naisen!Olet tosiaankin ATC kortteilujeni alkuÄITI! Tekisinköhän ATC kortteja jollen olisi mediassa sinuun törmännyt? Ja sinulla tietty oli ATC asiana silloin.Olen lukijasi..

    VastaaPoista
  4. Vau, onnittelut! Itse olen tainnut tehdä kortteja vuodesta 2009, ja vielä jaksaa innostaa!! Minäkin olen lukijasi nyt ja jatkossa :)

    VastaaPoista
  5. Onnittelut kymmenvuotiaalle! Hiekkaoliivin Sandy ja sinä olette kyllä "pääsyylliset" siihen, että tutustuin blogimaailmaan ja atc-kortteihin ja sen myötä sitten kaikenlaiseen muuhunkin askarteluun. Oma blogini vuodatuksessa näki päivänvalon v.2007, mutta päivää en muista, lienee kuitenkin jostain tarkistettavissakin. Niin moniin ihaniin ihmisiin olen saanut näinä vuosina tutustua täällä mediassa ja moniin heistä ihan livenäkin.
    Askarteluniloa jatkossakin!

    VastaaPoista
  6. Onnittelut mahtavasta rupeamasta! Minä aloitin sit vuotta myöhemmin. Ja vaikka tuntuu et kaikki on nähty, niin ei ehkä sentään. Pakettisi sisältö kuulostaa kovin houkuttelevalta. Alussa käytettiin lehtikuvia ja kaikkea muuta kun ei materiaaleja ollut saatavilla. Ensimmäiset korttini taisin vaihtaa Sandyn eli Hiekkaoliivin järjestämissä vaihdoissa, ja kun katson niitä kuvia nyt niin meno on kyllä ihan toinen nykyään. Kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  7. Onnea 10-vuotiselle :) Kurkkasin vanhaan blogiini ja olen tehnyt ensimmäiset ATC-korttini joulukuussa 2006. Sinun kanssasi olen vaihtanut kortit myös 2006. Katja R "Millam"

    VastaaPoista
  8. Onnea pitkästä urasta "sisko". Olen mukana yhdellä arvalla. Riitta Seppänen Oulusta

    VastaaPoista
  9. Onnea onnea! Perässä tullaaan ;) Mulla ei vielä ole noin hienoja lukemia. Osallistuisin innolla arvontaasi kahdella arvalla kun olen myös blogisi seuraajana ;)

    VastaaPoista
  10. Kauan olet ahkeroinut! Onnittelut! Mukana yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  11. Sulla on aivan ihana blogi! Ootan aina innolla millon taas julkaiset jotain. Oon ollu seuraajana jo jonki aikaa:) osallistun arvontaan ilmeisesti kahdella vai onko se mahollista vaan uusille lukijoille? Jos näin ni sit yhellä :)

    VastaaPoista
  12. Onnea pitkästä askartelutaiapleesta! Hienoa, että edelleen jaksaa nämä touhut kiinnostaa. :) Uudet materiaalit ja tekniikat pitävät hyvin kiinnostusta yllä itse kullakin ja uusia harrastajia löytää tämän terapiakeinon koko ajan. :) (Lukijana myös.)

    VastaaPoista
  13. Onnea, onnea, onnea ♥♥♥ Täällä on aina mukava käydä, sinulla niin persoonallinen tyyli mistä pidän:) Olen lukija ja ollut jo Vuodatuksesta asit, eli kahdella arvalla mukaan.

    VastaaPoista
  14. Paljon onnea 10 -vuotiaalle <3 Mukana kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  15. Kiitos kaikesta innoituksesta, ideoista ja kannustuksesta! Perässä tullaan...
    Kahdella arvalla mukana. Painoin jotain nappia, joten olen kai nyt "virallisestikin" blogisi lukija.

    VastaaPoista
  16. Onnea Ansku! Pitkään olet jo bloggaillut ja harrastanut tätä ihanaa lajia.
    Olen mukana arvonnassa 2 arvalla (olen lukija).
    Tuo on varmasti inspiroiva kirja ;)

    VastaaPoista

Kiva kun kävit ja vielä kivempi jos kommentoit.